V. I. Leninin muistomerkki oli Aurakadun yläpäässä Turun Puolalanmäellä sijainnut Leninin rintakuva ja muistolaatta. Leningradin kaupunki lahjoitti teoksen ystävyyskaupungilleen vuonna 1977. Monumentti oli suomettumisen ajan näkyvä symboli. Se ei ollut pelkkä muistomerkki vaan osa poliittista viestintää. Rintakuva kuvasti järjestelmää, jossa kulttuuri, taide ja julkinen tila olivat alisteisia poliittiselle strategialle. Teos heijastelikin aikakauden ulkopoliittista varovaisuutta, joka vaati Suomea osoittamaan toistuvasti ystävällisyyttä Neuvostoliitolle myönteisyyden rituaalien kautta. 

Muistomerkki on herättänyt kritiikkiä perustamisestaan lähtien, ja Turun Museokeskukseen on kertynyt kattava kokoelma patsaan vahingontekoon liittyvää dokumentaatiota eri vuosikymmeniltä. Ukrainan sodan syttyminen muutti tilannetta dramaattisesti. Kaupunki teki päätöksen muistomerkin poistamisesta huhtikuussa 2022. Päätöksen mukaan ”rintakuva ei sinänsä ole uhka kellekään”, mutta ”kuvaa kuitenkin nykypäivänä ihmiskunnan historian yhtä epädemokraattista ja traagista vaihetta, joka ideologialtaan ei ole Turun kaupungin arvoperustan ja kaupunkistrategian eteenpäin katsovan, uusiutumiskykyisen ja ihmisten tasa-arvoisia oikeuksia korostavan hengen mukainen”. 

Vuosikymmenien aikana monumentin poistamista oli ehdotettu toistuvasti ja aiheesta oli käyty kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. 23 vuotta ennen poistamispäätöstä Professori Luigi G. de Anna kirjoitti Turun Sanomien yleisönosastokirjoituksessaan 12.1.1999 poleemisesti näin:

”Kirjoittajavieras, kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Voitto Ranne (kok) ei pidä Leninistä (TS 10.1.), ei ainakaan hänen patsaastaan julkisella paikalla; siksi hän ehdottaa sen siirtämistä jonnekin sisätiloihin, ehkä jonkun museon kellariin.

Minäkään en pidä Leninistä. Olen vastustanut kommunismia poliittisesti ja kulttuurisesti koko elämäni. Silti Leninin patsas on parempi jättää sinne, missä se nyt on. Se symbolisoi aikaa, joka on osa ei ainoastaan Turun, vaan myös Suomen historiaa, niin paha tai hyvä kuin se onkin. Patsaan siirtäminen muualla olisi yhtä typerä teko kuin oli sen pystyttäminen.

Aina kun joku imperiumi tai yhteiskuntajärjestys kaatuu, patsaat kaatuvat sen myötä. Usein samat ihmiset, jotka ovat pystyttäneet ne – poliitikot, kaupunginjohtajat, kaupunginvaltuutetut – haluavat tuulen suunnan muuttuessa hävittää nämä menneisyyden symbolit; ehkä siksi, että he luulevat samalla hävittävänsä vastuunsa jäljet.

Tätä muinaiset roomalaiset kutsuivat ”damnatio memoriaeksi”, muiston hävittämiseksi. Nykypäivän turkulaisten ei tarvitse tehdä samaa Leninin patsaalle.”